sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sinussa on sitä jotain mitä et itse nää

(Kuva: weheartit.com) minä muutan tuonne!
AAA, miten voikaan olla että taas on vierähtänyt kamalan pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Asiaa olisi tuhansittain päässäni, mutta sitten kun ne sanat pitäisi laittaa, ei ole aikaa. NO,  eläkäämme asian kanssa, nyt voisin kuitenkin hieman kertoa taas uusistä hötkyilyistäni ja itseasiassa muualla tapahtuvista asioista.

Tässä muutama viikko sitten perjantaina istuin Rautatientorilla metroasemalla, kun viereeni tupsahti vanha nainen miehensä kanssa. Nainen sitten selitti elämästään ja antoi omia elämänohjeita. Metrossa vastapäätämme istui intialainen mies, jolle nainen päätti myös kertoa viisauksia, koska mies ei osannut suomea eikä nainen englantia, voitte arvata kuka siihen lopulta joutui kääntäjän rooliin... Lähtiessäni metrosta myös intialainen jäi samalla pysäkillä ja alkoikin sitten höpöttämään. Huomaatteko, vedän ihmisiä puoleeni kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Kävimme sitten keskustelun joka kulki suunnilleen näin:

I: Mitä sinä aiot tehdä nyt?
M: Mennä nukkumaan, tulin juuri töistä.
I: AIJAA! No et lähtisi kahville?
M: En voi nyt, menen tosiaan nukkumaan
I: Cokikselle?
M: Nukkumaan
I: Et tahtoisi mennä juomaan mitään alkoholia?
M: Ei kun menen nukkumaan enkä tahdo juoda nyt mitään, kiitos vain
I: NO, voisinko saada numerosi?
M *aiojdiidjisjsijsdikldldk,.... eikö tuosta pääse eroon????*, no hyvä on.
I: *ottaa numeron*, nyt soitan sinulle niin sinulla on sitten minunkin numeroni!
M: Voi kun kiva...
I: Sitten voit soittaa minulle ja voidaan vaikka mennä kahville puhumaan _sinun silmälaseistasi_
A: .... .... .... tota, jooo! Hei oli kivaa tavata mutta nyt on tosiaan pakko mennä
I: Joo samoin, heihei!

Silmälaseista? Silmälaseista?? No, kyseinen keskustelu on naurattanut minua hirveästi tässä muutaman päivän aikana ja numeroa minulla ei ole enää, koska vaihdoin puhelinta. En toisaalta harmittele, vaikka kyseinen henkilö olisikin voinut sopia yhteen muutaman kaverini kanssa. Tervetuloa siis Aijaleenan parituspalveluun, otamme asiakkaita vastaan ::)

Ystävänpäivä meni ohi, onneksi. Vihaan sitä päivää, vihaan vihaan vihaan, toivottavasti se katoaa johonkin hyvin syvään ja pimeään paikkaan.

+ MUA RAIVOSTUTTTAAAAAASOIDIASISJODJIDAOJSJOSDAOIJSDOAIJ,

(Kuva: weheartit.com)
1) Ärsyttää se etten osaa käyttää saunalahden palveluita ja en pysty vaihtamaan tilityyppiäni, koska en siis osaa käyttää tuota raivostuttavaa sivustoa. Kohta lentää päät seinille ja kukkaruukut kanssa, niin!
Wohoo sain sen toimimaan, jeejeejee!!

2) Raivostuttaa ihmiset jotka ajavat toiset itsemurhaan. Luin siis http://enkelielisa.vuodatus.net/ ja tunteeni ovat tänään heitelleet vihasta vihaisuuteen, laajasti siis kyllä, mutta oikeasti!!! Miten raivostuttavia ihmiset ovat, miten tunteettomia, miten ällöttäviä, miten miten miten miten inhottavia ja todella vähän käyttävät oikeasti sitä aivokapasitettia mikä on suotu.

3) Se ystävänpäivän tuleminen ensi vuonna, toivottavasti maailma räjähtää ennen sitä.

Siirtykäämme iloisempiin aiheisiin ennen kuin heitän jotain oikeasti seinään.

Tänään pidän ystävälleni Jennalle syömisjuhlat, jee! Jennalla on ollut vähän härdelliä elämässä joten, joskus on kivaa vaan nollata syömällä ihan hullusti ruokaa. Tein hienon kakun, joka äitini näkemyksenä:

Ä:"Jälkkäriksi saa sitten Aijaleenan tekemään horokakkua!"
M: "MITÄÄÄ??!??!?!"
Ä: "Siis, horror. H-O-R-R-O-R!!!"

äiti, olet paras!

TÄSSÄ NÄIN JUHLIMASSA KOHTA.
Hmm, mitäs muuta vielä? Laitan hauskoja juttuja ensi kerralla, tulkoon siitä iloinen päivitys höystettynä realiteetilla.