sunnuntai 19. elokuuta 2012

"Olut on ystävä?"

Okei, en keksinyt mitään hienoa otsikkoa joten laitoinpa sitten vähän epähienomman. Tiiättekö, meikä on siellä autokoulussa nyt kyllä nauttinut huippu kämmäämisestä. Kun ja jos ikinä koettakaan itsenne huonoksi kuskiksi niin tässä vähän lohtua teille.

1. Auton sammuminen risteykseen

Eräänä kauniina päivänä ajelimme opettajani kanssa pitkin katuja. Kaunis, hyvin selvä risteys odotti minua ja ajelin tyytyväisenä kakkosella, koska näkyvyys oli mitä parhain. Oikealta ei tullut ketään, edestä ei ketään, ei kun menoksi sitten vaan.... vai? Vinosti edessäni oli jonkinmoinen eläinkauppa, jossa tietenkin lasiset ikkunat. Katsoin ikkunoita ja näin valkoisen auton, jolloin reaktioni oli:

"ÄÄÄ MITÄ VITSIÄ, EI SIELLÄ MITÄÄN AUTOJA AIEMMIN OLLUT ÄÄÄÄÄK" ja äkkijarrutus.

Mitä näin? No kuulkaa, peilikuvahan siellä oleili. Tuijotin hetken aikaa eteenpäin ja räjähdin nauramaan. Takana olevaa ei selvästi naurattunut, se vaan tööttäili, mutta meikähän nauroi.

Toinen kerta olikin sitten ajallessamme kohti ylämäkeä ja autokoulua. Olin aika väsynyt ja tunti oli ollut pitkä, joten viimeiset hetketkin tuntuivat suht veteliltä. Katsoin oikealle ja ajattelin:

"Kappas, autoja, pitääkin pysähtyä"

Mitä teen? Jatkan vain matkaa ilman pysähtymistä, jolloin opettajani havahtuu ja keskustelu menee näin:

"ÄÄÄÄ MITÄ SÄ TEET??!!!"
"ÄÄÄÄ MITÄ MÄ TEEN, APUAAA, EN TIEDÄ!?!?!" 

noo... olihan se huippua starttailla siinä, nauroin taas, miten voikaan välillä olla noin tolvana? 

2. Tiedäthän ketä väistää?

Jälleen eräänä kauniina päivänä ajelin tyytyväisenä kivaa reittiä. Olin kääntymässä vasemmalle ja sieltä oli tulossa auto, meikä pysähtyy, vasemmalta tulija pysähtyy tietenkin myös ja siinä molempien hengaillessa pohdin, että miksei tuo liiku!! Niin miksei... Huokaisin syvään kun tajusin, että meikäläisenhän vuoro se olisi ollutkin pyy.

Kun alussa olin ajelemassa ympyrässä, en vielä oikein hahmottanut mitenkä koko häkkyrä toimii. Siinä sitten vaan odottelin kun autot menivät ja opettajani jossain vaiheessa kysäisi "niiiin, milloinkas ajattelit mennä?" Aikaahan olisi ollut rutkasti toisinaan kun eräät poistuivat ja meikä vaan venaili tyytyväisenä, että milloin se ympyrä tyhjenee kun lisää lappaa sisään..

3. Tarkkaavaisuutta kehiin kuoma!

Ajettiin eräspäivä keskustassa ja meikä siellä hamuili otetta ympäristöönsä. Edestä kävelee likka ja seuraan sitä, hohoo, jäipä huomaamatta poika joka tuli vasemmalta. Noo sainko edes sydärin kun maikka pysäytti auton ja näin pojan. Ei jäänyt alle +++++ siis.

Samaisena kertana hengailin tyytyväisenä valoissa kivassa ruuhkassa. Ylhäältä sitten laskeutui naamani eteen hämppis. Aloin huutamaan, se oli niin ällö, ja puhalsin sitä. Hämppis heijaili jaloilleni ja olin, että "YÄÄÄÄÄÄK!!" Tuomas hoiti homman kotiin kun meikä keskittyi hämppiksen tappamiseen, yh.

Huu, kerran ympyrään mennessä taas törttöilin. Katselin miten eräät poistuivat ja niidenpä takana mersu jatkaa matkaa. Meinasinko ajaa kylkee, no se jääköön teidän arvattavaksi ;)

Mulla pitäisi olla huomenna inssi, mua ei edes jännitä, onneksi. Oon rukoillut, että Jeesus auttaa joten eiköhän apua tule sieltä päin.

Oltiin lauantaina viettämässä Jennan synttäreitä, myöhemmin kuvia, ja lopulta päädyttiin etsimään kummitustaloja. Kuin sniikkiä? Kummituskierrokset, täältä tullaan!

Muuten, otsikko sai tulta alleen, kun juttelin töissä huippu velmukkeen kanssa! Vesa on juippi, jonka bongasin bussipysäkillä kumpparit jalassa. Sen jälkeen päätin, että tuolle tyypille on pakko puhua, kuinka coolia käyttää kumppareita! Niin se aihe nyt olikin, että keskusteltiin tulevaisuudesta ja siinä juttelun lomassa Vesa totesi oluiden kiinnostavan. Olin ihan että okei siistiä!! Tämä jatkoi sitten, että on jo vähän tehnytkin niitä ja kysyin: "perjaatteessa harrastat sitten oluiden valmistusta?" vastaus oli: kyllä. Hei oikeasti miten ideaalia!
Oon kyllä niin kiitollinen Jumalalle siitä, miten värikkäisiin persooniin oon saanut tutustua tässä parin vuoden aikana. Semmoiset ihmiset laajentavat omaa elämää ihan uusiin kuvituksiin, mikä on maailman ehkä siistein asia. Tykkään oppia uutta ja haluan tietää lisää myös siitä miten sitä olutta noin harrastuspohjalta voi tehdä!

Välikommentti: Kohta alkaa koulu, jeee. Enää pari viikkoa töitä ja opintovapaa, wohoo, kannatan!

Nyt voisin heittää housut jalkaan ja soitella Tarjalle. Likka on hankkinut uuden kisun, tuitui, ja meikä menee morjestamaan sitä ja omistajaansakin!

Kuva: Tältä se hämppi näytti, sillain melkein...
Nyt näkemiin, kerron lissää myöhemmin taloista joihin Jennan kanssa suunniteltiin muuttavamme.
 
sydän, Aiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti